Varmin tie uupumukseen

Makaan sohvalla tavallisena tiistaina klo 13.18 ja sieltä se iskee.

Syyllisyys.

Olen kyllä hoitanut päivän to do -listan tyhjäksi, ja seuraavaan asiakastapaamiseen on pari tuntia aikaa.

Olen kyllä itse rakentanut arkeni sellaiseksi, että se on aika rentoa enimmäkseen.

Olen kyllä juuri siksi yrittäjä, että tahdoin itse määritellä aikatauluni ja saada lisää vapautta.

Ja silti se tuntuu välillä väärältä. Tuntuu, että olen huono yrittäjä, kun en kieli vyön alla paina hommia 24/7. Kun en maksimoi sitä, miten paljon voisin tehdä rahaa. Kun en täytä jokaista hetkeä suorittamalla.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin siltä se usein tuntuu.

Me ollaan niin totuttu näkemään ympärillämme ne tekemättömät asiat.

Laittamattomat tiskit.

Pyykkäämättömät pyykit.

Keräämättömät lelut.

Ikuisuusprojektit.

Epätäydellisyydet.

Niin totuttu, että me unohdetaan, että kaikki on hyvin juuri nyt.

Klo 13.20 samaisena tiistaina samaisella sohvalla muistin, että ai niin. Maailmasta ei tule valmista, vaikka minä kuinka ylisuorittaisin.

Että kun kiinnitän huomion tähän hetkeen ja siihen, mikä juuri nyt on hyvin, ei tekemättömyys enää tunnukaan niin pahalta. Kiitollisuus on aikamoinen vastalääke jos johonkin.

Minulla on katto pääni päällä ja seinät ympärilläni.
Minulla on vaatteet ylläni (olkoonkin, että paidassa on rasvatahra).
Minulla on niin järjettömän upea etuoikeus tässä elämässä, että voin makoilla tavallisena tiistaina klo 13.18 sohvalla ja elämässäni on kaikki niin hyvin, että ehdin jopa syyllistyä asioista!

Aika nopeasti syyllisyys vaihtui kiitollisuuteen.

Huomaathan sinäkin välillä sen, että vaikka koti on kesken ja moni asia tekemättä, niin aika monesta jutusta voit olla kuitenkin kiitollinen?

Älä pidä asioita itsestäänselvinä. Se on varmin tie siihen, että mikään ei ikinä riitä, ja samalla varmin tie uupumukseen.

Katso ympärillesi juuri nyt.

Kaikki on hyvin.